?

Log in

•i golb ukrup neskututiv•
 
[Most Recent Entries] [Calendar View] [Friends]

Below are the 20 most recent journal entries recorded in daana_svan's LiveJournal:

[ << Previous 20 ]
Sunday, August 25th, 2013
12:30 am
Thursday, December 4th, 2008
2:35 pm
Sofi Oksanen voitti Finlandia-palkinnon!

Tänään teen piparkakkutalon ja jos täältä ei saa minkäänlaisia ranskanpastilleja, käytän isompia pastellivärisiä, tai siis melkein pastillinvärisiä karkkeja.

Muutan virallisesti Thomasille tammikuun lopussa. <3
Thursday, October 30th, 2008
12:15 pm
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200810308513339_ul.shtml

Jo oli aikakin!

No niinpä tietenkin, loppuviikosta. Viime vuonnakin Thomas oli viikonlopun poissa pelaamassa magicia kun ensilumi tuli. Tosin viime vuonna se ei ollut halloweenin aikaan, se oli Annan synttäreiden aikaan, olin Kantorsgatanilla kesäkengissä eikä oltu vielä edes oikeasti yhdessä Thomasin kanssa. Siellä synttäreillä oltiin pullonpyöritystä ja ne kikatti kun tunnustin tykkääväni Thomasista.

Nyt halloweenin aikaan tulee vuosi täyteen. No, näänhän mä sen sit sunnuntaina. Viikonlopun istun varmaan huoneessani, vaihdan sänkyyn mustan lakanan jonka sain äidiltä <3, vien kasvit pitkästä aikaa sinne ja siivoan sen vähän mitä siellä tarvii nyt siivota, kattelen leffoja yksin ja jos on rahaa, juon punaviiniä. (Jos ei ole, lainaan varmaan Thomasilta, viiniä on saatava.)

Kymmenen minuutin päästä pitäisi olla ulkona ja pyöräilemässä tenttiin. Saa nähdä osaanko mitään. Olisi vitun noloa jos en pääsisi läpi siitä - kielioppikurssista kun on kuitenkin kyse, vaikkei kieliopin osaamisella pärjääkään. Teleman sanoi näin, Stroh-Wollin toisin, sit se kolmas.. ja sit oli se yks jolla oli hankala nimi... ja kymmenen muuta.
Wednesday, September 10th, 2008
5:13 pm
Kengät
Kuolasin tiettyjä kenkiä yli vuoden. Kukahan ne on ensimmäisenä keksinyt? Samat kuviot toistuu melkein joka merkillä, ja sitten on kuviottomia. En muista missä näin ne ekan kerran, mutta taisin sovittaa jotain ihan muita kenkiä tai jotain ihan muuta jossain ja nähdä sellaiset vastapäisessä hyllyssä ja sanoa äidille että jos en olisi ostanut mun ihQpihQsaappaita, ostaisin TOLLASET. Ja äiti sanoi jotain siihen suuntaan että hyi etkä. =D

Ihan vastaavia kenkiä on miehillekin, paitsi ilman korkoja, mutta samoilla kuvioilla. Ja naisillekin on ilman korkoja. Ostin sellaisetkin, mutta vain siksi että ne olivat höpöhalvat ja niillä voi vaikka juosta. 49 kruunua, kun ne Täydelliset maksoivat melkein joka paikassa 800. Tai siis 799.

Niitä kenkiä oli joka kenkäkaupassa. Taisi olla jo vuosi sitten. Oli liian matalia korkoja (eli siis sellaisia jotka ostin höpöhalvalla siinä samalla kun jahtasin korkeakorkoisia), oli aivan liian korkeita korkoja (voisin poseerata fetissikuvissa mutta en kävellä ne jalassa!), vähän liian korkeita korkoja, aivan liian kapeita korkoja (nauhat ja korot sopivat yhteen, noissa kengissä siis, mutta ei nauhat ja piikkikorot! Enkä osaa kävellä niillä), vähän liian kapeita korkoja (ihan oikeat juhlakorkokengät on erikseen), oli vaikka mitä. Ja ne Täydelliset maksoivat 800. Ne melkein identtiset, mutta vähän liian kapeakorkoiset ja ehkä aavistuksen liian kiiltävät, ne maksoivat 700. Tai siis 699. Juoksin edestakaisin kauppojen välillä, mutta lopulta päädyin ostamaan ne kalliimmat, joita tulee käytettyä enemmän. Leveämmät korot, mutta ne kopisee ehkä vähän pahemmin, mutta myyjä sanoi että niihin voi vaihdattaa suutarilla kuminpalaset korkojen pohjiin kovan muovin sijaan. Sekin tietty maksaa (70?) mutta kannattaa.

Ja siis nyt mulla on vihdoinkin Täydelliset Kengät, joita voin käyttää koulussakin, mutta hienommissakin tilaisuuksissa, enkä enää käytä kuoron esiintymisissä sisällä korkeakorkoisia saappaita (kaikilla muilla on pikkukengät ja tajuan aina liian myöhään) ... ja vähän kerrallaan teen itsestäni täydellisempää. Ehkä saavutan jopa sen 50 kg jouluun mennessä.

Ja oikeasti, tajuan että 800 kruunua on helvetin paljon rahaa, ja olisin syönyt sillä sushia joka päivä kaksi viikkoa. Tai melkein. Ja kohta mulla on varmaan taas rahat loppu, niin kuin aina. Mutta onpahan Täydelliset Kengät. Ja vähemmän ne maksoi kuin Thomasin TUHANNEN LITRAN akvaario... nyt sillä on kuusi akvaariota, joista ainakin neljään minä mahtuisin hyvin, ja uusimpaan muuttaa murhaajakala-kaksoset jotka on nyt sillin kokoisia ja niistä tulee koiran kokoisia. Niin että...

...näin ihanat kengät tuolla, vähän kuin maiharit mutta naisellisemmat, oliskohan mulla vielä 500 vai oliko se melkein 600 kruunua ylimääräistä...
Wednesday, August 27th, 2008
8:51 am
Kirjoitin ihan liian väsyneenä ylimääräiset ajatukset pois päästäni ja päästin ne irti. Paperille. Paperilla. Piiloon jonkun D-vuorolaisen tavaroihin. Ja tänään näin, että niin kuin olin toivonut aivan liian väsyneenä, se josta kirjoitin luki keltaisia papereita, en nähnyt kauempaa olivatko ne juuri niitä mutta mitä LUKEMISTA keltaisilla muistilapuilla voi muuten olla? Ja ne nauroivat, ja se näki minut mutta ei sanonut mitään. Olen ihan varma että se luki ne. Ja etten törmää siihen enää koskaan. Tai... oikeastaan olen varmempi siitä että se luki ne hölmöt, karanneet ajatukseni. (Ja tyytyväinen, sillä olihan tänään viimeinen työpäivä, tai siis yö.) Ja jos se olisi utelias niin se laittaisi papereiden allekirjoituksen googleen - kumman tahansa, oikean nimeni kirjoitin vain haltiariimuilla, mutta kumman tahansa muista: Daana Svan tai Deena Needles. Se nauroi söpösti kun se luki niitä. Tosin, se ei varmaan nauranut niille papereille, niille ajatuksille. Eikä se varmaan ole utelias. Hitto ettei sitä löydy netistä, ettei siihen saa yhteyttä. Mikä sen horoskooppi on?! Tarvitsen sitä tietoa. Ai mihin? No kun haluan tietää. Haluan tietää sen horoskoopin!

Pakko nukkua vähän. Levätä. Että pystyy tekemään jotain. Nimittäin vuorokauden kuluttua olen laivassa joka irtoaa Suomen kamaralta, tai on jo irronnut siinä vaiheessa (kello on kolme minuuttia vaille yhdeksän, ja se lähtee varttia vaille!) ja minun pitää pakata ja siivota tänään, käydä kaupungilla palauttamassa kirja (jota en ole lukenut loppuun, H. Wassmon uusi kirja, en ehtinyt lukea, eikä se ollut kovin iloisesta aiheesta, sitä paitsi Dinan kirjan jälkeen yksikin metafora häiritsee) kirjastoon jossa ei ole näkynyt söpöä kirjastopoikaa pitkään aikaan. Ja pitää ostaa kolme kiloa mallasta Thomasille, joka meinaa leipoa saaristolaisleipää. Tai ehkä ostan neljä, niin että näen yhden iloisen hymyn enemmän huomenna. Kaipaan Thomasin ihanaa hymyä. Ja tuoksua. Ja lämpöä. Ja kaipaan Thomasin syliin niin kovin, että jos en pääsisi sinne huomenna hajoaisin kappaleiksi.

53,3 kg. Kirjoitettuna tuo näyttää kuin viiteenkymppiin olisi vain pyrstön vilaus, mutta voin kertoa, että siihen on ikuisuus.

Jos nukun kahteentoista, ehdin nukkua melkein kolme tuntia! Tosin isä tai äiti tulee varmaan "auttamaan pakkaamisessa" eli tuomaan ruokaa - yritän olla kiitollinen vaikka se pelkästään inhottaa, vaikka niiden ruoka on hyvää, mutta silti - ja nalkuttamaan (kauniimmin ei voi sanoa) siitä etten ole siivonnut vielä. Pysyisivät poissa iltaan asti. Ehtisin siivota. Jotenkuten.
Monday, August 25th, 2008
8:42 am
Hihiheheh. Löysin Turon galleriasta. Vanhoja muistoja. Kauniita?

Olin yövuoron jälkeen niin väsynyt, etten meinannut pysyä pystyssä. Heräsin liian aikaisin, ennen puoli kahtatoista kai, enkä ikinä myöntäisi että olen koskaan baari-illan jälkeen kaatunut sänkyyn meikit naamassa (piti vain levätä vähän ennen kuin jaksaisin laittaa itteni nukkumaan!) Meinasin pestä naaman ja hampaat ja juoda vettä, ihmettelin kun ei ollut krapulaa vaikken ollut juonut sitä tavallista vesilitraani ennen nukkumaanmenoa, ilta oli hirveä koska en nähnytkään ketään tuttuja ja ne kaksi oikeaa kaveria (Tia ja Jere) ei vastanneet tekstareihin vaikka luulin, että olisin kerrankin menossa Onnelaan Tian kanssa ja että Jerekin varmaan olisi siellä. Ei ketään. Ei edes Mattia.

Katsoin salkkarit puoli kahdelta tai jotain, meinasin mennä takaisin nukkumaan heti sen jälkeen, mutta juutuinkin koneelle ja olin kärttyinen kun äiti soitti ja kun isä toi ruokaa. En halua ruokaa. Syön kuitenkin. Mutta valitsisin mieluummin itse, enkä tykkää lihasta, syön kuitenkin. Hyi.

Lakkasin varpaankynnet. Viininpunaisella. Katsoin muumia netistä. Näin vihdoinkin Noita-jakson. Olen kai nähnyt aiemminkin, telkkarista? Vähän aikaa sitten? En muista milloin. Vai olenko lukenut jonkin lastenkirjan siitä jaksosta? Niitä cd-levyn kokoisia?

Oli tosiaan yövuoro. Näin unta, oli siis sunnuntai-ilta, että se D-vuoron Heikki (no kun tänään on näköjään muutenkin nimienkäyttöpäivä) (Ajattele! Että jonkun nimikirjaimet ovat H.P.A.K. Hopeako? Selasin varmuuden vuoksi kaikki hopea- ja jopa silver-alkuiset nickit galleriasta. Vaikka olen jo etsinyt kaikin tavoin enkä löydä sitä netistä. Haluaisin vain tietää sen horoskoopin. Olen miettinyt, kysyisinkö sitä ennen viimeistä työvuoroani.)

Näin unta, että se oli töissä sunnuntai-iltana. Siis ennen meidän vuoroa. Ja herättyäni muistutin itselleni, että niitä joustoja ei ollut tarjolla, se ei siis voisi olla. Mutta näin unta että näin sen, ja melkein uskoin uneeni. Töissä on niin tylsää että pakkomielteitä syntyy väkisinkin. Ja onhan se kaunista katsottavaa, mutta ei Suomen söpöin tietenkään - Johnny on Suomen söpöin. Johnny on jotain niin kaunista, että... en meinaa pysyä järjissäni.

Ja sitten menin töihin ja OLEN MUUTEN IHAN HIRVEÄN ILOINEN SIITÄ, että mulla on vihdoinkin kaveri siellä! Joku jonka kanssa juttelen! Joka päivä! Koko ajan! Joku joka haluaa tehdä kamalat laskemiset - pelkäsin sitä jo etukäteen, aina viikon ekassa vuorossa eli maanantaiyössä pitää laskea korjattavat ja kaikki, ja olen aina kärsinyt kamalasti siitä etten tunne ketään ja on pitänyt kysyä tuntemattomilta työkavereilta mistä hyllystä lasken, tai sitten ei, kun en ole uskaltanut. Olen seissyt ja tuntenut että pojat inhoavat minua tai oudoksuvat, ja että söpöin niistä, Santtu, ainakin inhoaa koska se oli ehkä se jota tuijotin - en voi muistaa kasvoja, mutta muistan tuijottaneeni ainakin kerran viime kesänä jotain joka näytti mielestäni Salkkareiden Romeolta. Ei se kyllä nyt näytä, mutta saattoi silti olla sama. Joka tapauksessa on tuntunut että pojat kaikki oudoksuvat minua ja aikuiset pitävät laiskana, kun vain seison kuin pölkky enkä uskalla liikkua, koska suojaudun näkymättömyyteeni. Ja laskeminen on ollut minulle aina liian sosiaalinen tilanne, ja kun ne on pitänyt merkata papereihin, minulla ei ole ollut paria eikä paperia, ja olen joutunut kysymään mihin kirjoitan luvut, ja aikuiset osoittavat poikia ja pojat kysyvät eikö minulla ole omaa paperia ja en ole saanut kirjoittaa niiden papereihin. Ei se varmaan oikeasti mennyt niin, mutta siltä se tuntui. En oikeastaan voi uskoa että niillä olisi mitään minua vastaan, muutama on ollut koko ajan ihan ystävällinen eikä kukaan epäystävällinen, olen vain pelännyt niitä! Ja ujostellut ja vasta kun tapasin Onnelassa - Filipp pyysi kaverinsa puolesta anteeksi sitä inhottavuutta! Kun se sen kaveri yritti iskeä minua ja kuultuaan että olen varattu käski minut pois. Vaikka olisin halunnut istua niiden kanssa. Filipp pyysi minua ensin siihen istumaan. Ja esitteli minut tyttöystävälleen. Hetken päästä olin kumminkin yksin ja surullinen. Mutta seuraavalla kerralla kun näin Filippin Onnelassa se pahoitteli sitä! Sitä että sen kaveri on kusipää! Ja sekin, Filipp, oli hirveän kiva kun se sanoi minulle pari kertaa jotain töissä. No nyt se lopetti työt, taisi olla perjantaina. Filipp oli alusta asti kiva, mutta ei sekään tietenkään tullut minun pöytääni istumaan tauoilla tai mitään sellaista. Mutta nyt siellä on sellainen joka tulee! Niko! Senkin selittää tietysti se, että tutustuin siihen Onnelassa. En muistanut sen nimeä. Se oli sama kerta kun Filipp pahoitteli kaverinsa käytöstä. Halusin sanoa Filippille, että Nikokin oli siellä, mutta en muistanut sen nimeä joten piti käydä sanomassa Nikolle että Filippkin oli siellä. Töissä tietysti tarkistin sen nimen. Oli ihan hauska ilta, vaikka se oli se ilta jolloin horoskooppini ilta-sanomissa sanoi: "Älä tee itsestäsi narria pyrkimällä seuraan, johon sinua ei nyt kaivata. Ystäväpiiriisi kuuluu muitakin, joiden kanssa voit viihtyä." Luin sen liian myöhään. Vasta keskiviikkona, perjantain lehden. Ja tulin surulliseksi kun Matti ja Ville eivät olleet huomaavinaankaan minua. Ja kun uskaltauduin kysymään, ajattelin että sillä tavalla normaalit ihmiset tekevät, että saako tähän istua. Matti sanoi, että istu vaan. Broken alkoi soida. Olin onnellinen kaksi sekuntia. Tai kaksikymmentä. Sitten ne lähtivät vierestäni sanomatta mitään. Röökille. Viimeinen kerta Onnelassa tänä kesänä oli vielä pahempi, kun siellä ei ollut ketään kivaa. Tai kiinnostavaa. Mutta töissä on kivaa! Tietysti sekin on kivaa, ettei vuoroja ole enää kuin kaksi. Ja että kohta pääsen laivalle syömään ja sitten Thomasin syliin!Niko lopettaa työt samaan aikaan kuin minä, sekin on kivaa. Ja tänään, kun oli se kammoamani laskeminen, heti kun astuin siihen hyllyjen ääreen, Niko pyysi auttamaan sitä! Minähän olin ajatellut, että nyt kun olen tutustunut siihen, se ehkä auttaisi minua laskennassa. Mutta me laskettiin kahdestaan ja meillä oli yhteinen paperi ja minä vaihdoin muutaman sanan Santunkin kanssa, ja ihan niin kuin olisin kuka tahansa muu, joku näkyvä ihminen, joku tavallinen! Vaikka jalkani eivät kestäkään kyykyssä istumista ja jouduin istumaan lattialla vähän aikaa leveä hame leveänä ympärilläni, ja erottuisinhan muutenkin joukosta jo siksi ettei tyttöjä ole muita, tai jotain naisia on mutta ei juuri siinä meidän puolella. Ja naiset katsovat pahasti, en luota naisiin tai tyttöihin tuolla yhtään. Opastajat ovat ihan kivoja, mutta ne joiden kanssa en ole puhunut, onneksi tiedän että painan vähemmän kuin ne. Sillä minusta tuntuu kuin olisin jäänyt kiinni rikoksesta, kun ne näkevät minun syövän. Mutta tänään kävin tauoillakin yhtaikaa Nikon kanssa, en kaikilla tauoilla mutta jonkin aikaa, ja juteltiin, ja minä söin kanasalaattia - valkoista pastaa ja sellaista jota minun ei pitäisi, mutta sentään jonkinlaista salaattia, kylmää, ei mitään epäilyttävän lihottavaa jollaista voin syödä näkymättömyyteni turvin. Nyt pitää syödä sellaista jonka ihmiset saavat nähdä. Eikä se ollut yhtään vaikeata! Vaikka se piti tauot paljon myöhemmin kuin minä, eli minun ruokataukoni oli sille vasta ensimmäinen tauko, eikä se syönyt mitään kun minä söin, ja se oli silti ihan helppoa! Se katsoi minun ruokaani ja syöminen oli silti ihan helppoa!

Ja laskentaakin pahempi on yleensä ollut taukotilan siivous, mutta sekään ei ollut yhtään paha nyt. Olen joutunut tekemään sen kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla jonkun toisen kanssa - ja opastaja varmaan luuli että valehtelen kun se kysyi olenko siivonnut ja sanoin että juu viime viikolla tai millon se oli, ja se kysyi kenen kanssa, ja sanoin etten muista! Sillä en oikeasti ollut varma. Oli kaksi vaihtoehtoa, se oli kai niistä jompikumpi, mutta olisin varmaan sanonut väärän, eikä kyse ollut nimestä vaan en muistanut kenen kanssa olin siivonnut. Joku aikuinen mies se oli, joku. Ja sillä ensimmäisellä kerralla se mies vei roskat, vain yksi säkki piti viedä, mutta minä näin minne ne viedään. Ja toisella kerralla opastaja ei varmaan uskonut että olin siivonnut jo kerran vähän aikaa sitten, mutta ei minulla ollut mitään sitä vastaan kun ei ollut paljon tekemistä loppuajaksi. Ja se sanoi että keksii jonkun siivoamaan minun kanssani, ja arvasin, tai toivoin, mutta myös arvasin, että se joku olisi Niko. Se oli varmaan ihan seuraava työvuoro siitä kun olimme tutustuneet Onnelassa, ja ehkä ujostelin vielä vähän - kännissä en ujostele edes tarpeeksi - mutta selvisin jopa roskiksista vaikka haju oli kamala ja näytin mihin ne viedään ja sinä päivänä ja sen jälkeisinä työpäivinä olemme jutelleet tosi paljon. Ja se on tosi kivaa.

Milloin joku on viimeksi edes jutellut minulle ihan omasta aloitteestaan? Tytöt, tietysti, siis olenhan minä nähnyt Lauraa kerran ja Tiaa monta kertaa ja Suvia ja sitten oli Ankkarock, niin ja tietysti Johnny, ja olenhan minä ihmisten kanssa, ihan oikeasti kavereiden kanssa jutellut tänä kesänä. Sellaisten, ettei se ole vaikeaa. Mutta silti! Tuntuu niin ihmeelliseltä. Kun olen ollut tähän asti niin ulkopuolinen ja näkymätön töissä. Vaihtanut muutaman sanan aikuisten miesten kanssa ja se ei ole ollut yhtään helpompaa kuin ruotsin puhuminen. Pitää miettiä mitä sanoo. Ja sitten yhtäkkiä joku ensin ihan tuntematon onkin minun kaverini! Ja ensin, sen Onnela-illan jälkeen, ajattelin ja melkein meinasin sanoa sille, että älä nyt turhaan minun pöytääni istu kun kukaan muu ei sitten istu sinun kanssasi. Ainakin kerran pojat meni eri pöytään. Mutta tänään - tietysti kun oli viikkopalaveri, mutta silti se tuntui kivalta, vaikka kaikki pöydät olikin täynnä joten sille oli ihan luonnollinen selitys, mutta kuitenkin! Istuin pöytään jossa istuivat Niko ja Santtu, ja se tuntui ainoalta luonnolliselta vaihtoehdolta vaikka siinä vaiheessa oli vielä tyhjiäkin pöytiä, ja se pöytä tuli täyteen! Kuten tietysti kaikki muutkin. Mutta silti. Se tuntui ihan kuin olisin yksi niistä. Kuka tahansa. Olisin halunnut jo kauan sitten istua poikien kanssa tauolla kun olin vaihtanut pari sanaa Filippin kanssa, mutta sen olisi pitänyt edes katseella pyytää minua siihen eikä se tai kukaan muu kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Ja katseet tuntuivat oudoksuvilta, eivät kutsuvilta. Tuntui että se olisi vaikeata kaikille jos tunkeutuisin niiden pöytään. Entä jos en menisikään huomenna tauolle puolelta, niin kuin aina, niin että saan käsiini mahdollisesti lehden eikä kovin moni tuijota koska samaan aikaan siellä on vain nelisen tyyppiä - vaikka se nainen tuijottaa vaikka minä painan vähemmän ja se poika tuijottaa enkä tiedä miksi, olen kai niin outo mutta olen päättänyt etten välitä niistä vaan menen puolelta rauhassa tauolle - jos en menisikään huomenna? Jos menisin vasta kun pojat menee? Jos menisin Nikon kanssa yhtaikaa tauolle ja Santtu ja muut istuisivat samaan pöytään tai me niiden pöytään? Kuin yksi heistä...

Niin, siitä minun piti kirjoittaa, että kun näin unta, että Heikki olisi sunnuntaivuorossa, vaikka tiesin että se ei ollut mahdollista, niin kun menin töihin missä olin hirveän iloinen Nikosta, ja istuin sen kanssa juomassa kahvia ennen töitä, huomasinkin yhtäkkiä Heikin lähdössä pois! Sille oli luonnollinen selitys: D-vuoro oli tehnyt sisään jonkin vuoron, se ei ollut joustoa vaan kaikille yhteinen sunnuntaivuoro. Mutta kumminkin. Se uni. Muistan sen unen Johnnysta viime vuonna... eikö sekin toteutunut jollain lailla? Ja tuo ihan suoraan. Mikähän Heikin horoskooppi on...

Ja kun tulin yövuorosta, olin kuolemanväsynyt. En meinannut pysyä pystyssä. Päätin kumminkin vilkaista ihan nopeasti koneelle... koska keksin töissä tekstata Heikin nimen zedfinderiin ja sain sen osoitteen ja puhelinnumeron, itse asiassa kaksi puhelinnumeroa, ja koko nimen mutta sen jo tiesinkin. Pääsin siis kuudelta töistä. Ja nyt kello lähestyy kymmentä.

Olen niin väsynyt, että.....kirjoitan varmaan ihan sekoja. Ja entä jos joku mainitsemistani lukee tämän? No, sitten lukee. Mutta olen ihan hirveän iloinen, etten enää ole yksin ja ulkopuolinen ja näkymätön töissä! Ja hämmästynyt että jonkun kanssa juttelu sujuu niin helposti. Ja olin muuten hämmästynyt siitäkin, että Niko onkin minua nuorempi. Ja siitä että Heikki on minua vanhempi! Vaikka tutustuisin Heikkiin (mikä on jokseenkin mahdotonta, sitä paitsi se on taatusti huomannut että tuijotan sitä) en usko että esimerkiksi sen kanssa juttelu olisi niin helppoa. Mutta kun näin Johnnyn, sen kanssa juttelu oli jo helppoa. Olihan meillä aika paljon aikaa harjoitella sitä silloin. Viime vuonna. Vaikka nähtiinkin vain kerran töiden ulkopuolella, mutta pitkään.

Jos nukahdan kymmeneltä, ja herään kuudelta, saan sentään nukkua kahdeksan tuntia. Sitten pitää pakata. Mutta olen varma, että isä tulee herättämään liian aikaisin. Äiti on hesassa, onneksi. Se tulisi muuten "auttamaan" pakkaamisessa. Hirveästi tavaraa, mutta kaikki on saatava mukaan. Voisin kirjoittaa kirjan, mutta olen kuolemanväsynyt.

Luulen, että pojat Ruotsissa, niin ja tytötkin, kuorosta ainakin, ovat yrittäneet ihan samalla tavalla jutella minun kanssani, ja jos ruotsi olisi äidinkieleni niin olisin varmaan saanut kavereita sielläkin. Tai siis ovathan Thomasin kaverit minunkin kavereitani, ja tykkään niistä, mutta puhuminen on vaikeata vaikka ymmärrän kaiken. Enkä osaa jutella luontevasti ruotsiksi. Niklas on ainakin yrittänyt. Johanin kanssa olen jutellut pari kertaa aika pitkäänkin, mutta aika vakavia. Ehkä vakavien juttelu on helpompaa.

Jos nukahdan kymmeneltä, minun pitäisi olla 13 minuutin kuluttua unessa.
Thursday, August 21st, 2008
5:04 pm
Me tapaamme Turussa emmekä puhu siitä, mitä muistamme.
Hän puhuu tyttöystävästään vähän ja minä puhun vähän Thomasista, ja se on ihan helppoa.
On monia asioita joita en kehtaa kysyä. Enää tai vieläkään.
Unohdan kysyä onko hän lopettanut polttamisen. Oikeastaan huomaan vasta jälkeenpäin että hän ei polttanut koko aikana. Vaikka sehän oli vain pari tuntia. Tai siis tasan kaksi.


Vähän yli kuusi kävelin torille, tuuli enemmän kuin satoi joten sateenvarjoni - joka sopi yhteen paidan kanssa, olin ostanut ne yhtaikaa - oli vain tiellä. Sitä paitsi vasta opettelen käyttämään sateenvarjoa kun en ole vuosikausiin suostunut käyttämään, ehkä Stalinin lehmistä sain houkutuksen ostaa nätti sateenvarjo, ja olin ajatellut sanoa ensimmäiseksi hänet kohdatessani etten ole tottunut käyttämään sateenvarjoa, tai jotain, mutta unohdin tai se ei tullutkaan luontevasti.

Ehdin ajatella vain hetken, että entä jos en tunnistakaan häntä kaukaa tai entä jos - en muista mikä minua pelotti - mutta sitten näin hänet ja oli ihana nähdä hänet. Vaikka edelleen loisteesi mun sokeaksi saa.

Hän ehdotti, että menemme piknikille niin kuin oli aikaisemmin puhetta, vaikka olikin paska ilma. (Sanoiko hän niin? Paska ilma? Sanoi kai.) Menimme Stockalle ostamaan eväitä, ja onneksi minulla ei ollut nälkä, vaikka se tekikin valitsemisen vähän vaikeaksi.

(Stockan edessä näin sen yhden D-vuoron pojan töistä. Sen, josta meinasin kirjoittaa, mutta aloinkin kirjoittaa siitä toisesta, siitä joka viime vuonna, no siis jos "se D-vuoron poika" on sähköisku liukuportaiden kaiteesta niin "se toinen" josta nyt kirjoitan ja jonka nimen kaikki tietävät mutta koska olen muka aikuistunut, muka kaksi vuotta vanhempi kuin kirjoittaessani siitä niin paljon että se pyysi jättämään nimen pois, en kirjoita nyt nimiä, paitsi tietysti kirjoitin Thomasin nimen kun kaikki kiertoilmaukset kuulostavat niin teennäisiltä.)

(Stockan edessä näin sen yhden D-vuoron pojan töistä. Katsoin sitä hetken ja sanoin että olin varmasti nähnyt sen töissä. Se näki minut. Sitä odotinkin. Kai se tunnisti. Ei, taas harhaudun sivupoluille! Kun meinasin aloittaa kirjoittamisen siitä. Se oli pyörällä liikkeellä mistä tajusin että se asuu kai Turussa. Nyt tiedän että se opiskelee Turussa ja tiedän --)

Stockan edessä näin yhden tutun naaman töistä.
Kävimme ostamassa pähkinöitä ja hedelmiä, olin jo käynyt ostamassa vesipullon samasta paikasta. (Ja pari siideriä illaksi ja seuraavaksi illaksi. Minulta kysyttiin papereita. Kysytään melkein aina. Kai se johtuu pukeutumisesta. Ja tukasta. Mutta se D-vuoron poikakin näyttää paljon nuoremmalta vaikka tiedän--)

Istuimme märän patsaan juurella, hän oli ottanut meille City-lehdet alle. Minun ei ollut ihan keskeltä taitettu auki, toinen puoli jäi ohuemmaksi ja hameeni kastui. Näytti siltä kuin olisin pissannut alleni. Sain häneltä muutamia suolapähkinöitä, jotka tosin eivät sopineet mandariinin kanssa yhteen.
(Hän sanoi kai liukuportaissa jotain siitä että hän osti banaanin ja minä kaksi mandariinia, mutta en ole varma - hän puhuu joskus epäselvästi ja hiljaa, mutta mikä minä olen arvostelemaan? Etenkin ruotsiksi puhun AINA vielä paljon hiljempaa ja niin epäselvästi ettei kukaan kuule kuinka suomalaisittain lausun eikä paljon muutakaan.)

(Hei, en maininnut Sitä D-vuoron Poikaa ollenkaan tuossa äsken!)

(Ehkä siksi, etten ole kuullut hänen puhuvan?)

Oli märkää, mutta jostain syystä minun ei ollut kylmä ainakaan kauan. Otin kuvia ja puhuimme, hän kertoi asuvansa nykyään Turussa ja että se tyttö asuu Helsingissä ja he näkevät melkein joka viikko. Ja että hänellä on kahden minuutin työmatka. Ja puhuimme vähän kaikesta.

Hän sanoi, että jos hänellä olisi rahaa olisi kiva mennä kahvilaan. Minä halusin kahvilaan. Oli sitä paitsi minun vuoroni tarjota! Hän valitsi vaaleanpunaista (huomaat, kun olet lukenut loppuun, että tässäkään välissä en keskeytä itseäni ja ajaudu sivupoluille!!!) ennen kuin oli nähnyt minun valitsevan vaaleanpunaista, vaikka olin päättänyt valita vaaleanpunaista ennen kuin hän otti berliininmunkkinsa, tai ovatko ne piispanmunkkeja Turussa. Ja hän kysyi pöydässä mikä ihmeen keksi minulla oli. Keksi! Otin tietysti bebe-leivoksen.

Seinillä oli samanlaisia kuvia vanhasta Turusta kuin minun vessassani. Kerroin sen. Ja puhuimme paljon muutakin, puhuimme ihanan paljon mutta emme läheskään tarpeeksi.

Ja hän oli yhtä kaunis kuin ennenkin. Ei ollut muuttunut. Ei ainakaan paljon. Jos yhtään. Huulikoru oli erilainen, mutta senkin - tai samanlaisen - olin nähnyt kuvissa, ehkä töissäkin.

Vähän yli kahdeksan äiti tuli hakemaan minua.

Teki mieli halata, kun hän lähti torin yli ja minä toiseen suuntaan mihin äiti tulisi, mutta en ollut varmaan ikinä oikeasti halannut häntä, luulisin, (vaikka nukuinkin hänen käsivarrellaan silloin....) enkä uskaltanut, eikä hän vaikuta oikein halailijatyypiltä, minä olen kauhea halailijatyyppi nykyään, luulisin.

Mutta hän ojensi kätensä (teki mieli kiskaista hänet haliin mutta en tehnyt sitä) ja me kättelimme (ja se tuntui höpsöltä ja ruotsalaiselta mutta) hänen kätensä oli yhä NIIN LÄMMIN!!!! Ja se toi muistot mieleeni pahemmin kuin mikään, kuinka ihmettelin silloin hänen niin lämmintä kosketustaan!!! Niin lämpimät kädet! Niin kaunis ihminen!

Joojoo. Kaikki sanovat, että olen ihan rakastunut häneen ja että minullahan on Thomas. Mutta on kai se ihan eri asia. Ja mitä pieni (intohimoinen) rakastuminen (joka ei ikinä mene ohi) (enkä ehkä haluakaan) haittaa, kun rakastan kuitenkin (eniten) sitä omaani, Thomasia, ja olen onnellinen hänen kanssaan ja pakkomielteethän menevät aina ohi? Etenkin sellaiset jotka ovat täysin saavuttamattomia, onneksi. Onneksi. Mutta voi helvetti, se ihminen on kaunis. Kuin enkeli.


Tänään töissä katsoin poikaa, joka tuli töihin vaaleanpunaisessa paidassa ja vaihtoi mustaan ennen vuoronsa alkamista. Ja jonka näin Turussa, Stockan edessä. Jos sanoisin äidille, tai kenelle vain, että tiedän töistä yhden pojan joka pääsi nyt lääkikseen ja on minua vuoden vanhempi, ja on kirjoittanut matikasta ällän, ja lukenut bilsaa tai jotain vastaavaa siinä välissä ja aloitti samana vuonna kuin minä ja samassa kaupungissakin sitä paitsi, mutta on halunnut koko ajan lääkikseen, tai jos sanoisin että yksi poika töistä soittaa klarinettia - ihmiset ymmärtäisivät sen kuin sanoisin: Juttelen töissä kavereiden kanssa opiskelusta ja harrastuksista. Eivät: Tuijotan yhtä poikaa aina kun meitä ennen tai jälkeen on D-vuoro, ja se on söpö, ja olen etsinyt sitä netistä joten tiedän siitä kauheasti, ihan koko nimenkin ja missä lukiossa se oli, vaikka töissä en ole saanut tietää muuta kuin etu- ja sukunimen. Enkä ole ikinä puhunut sen kanssa.

Tuli töihin vaaleanpunaisessa paidassa (leimaisin homoksi ellei se olisi Thomasin lempiväri!) ja vaihtoi mustaan ennen vuoron alkua! Juo kahvia ennen vuoron alkua ja käsistä näkee, jos tietää, että se soittaa. Musikalisti... sellaista sanaa olekaan. Ja katsoo takaisin, ja tuo mieleen "Hiipparin" Orivedeltä, vaikka on paljon vanhempi ja pidempi.

Ei se ole minulle pakkomielle. Ei sillä tavalla. Töissä on vain tylsää ja minua harmittaa, ettei se ole meidän vuorossa. Ja etten tiedä sen horoskooppia enkä millään saa selville!

Piti lähteä torille jo ajat sitten. Miten tässä näin vierähti aikaa? Piti vain kirjoittaa että katsoin töissä poikaa, jolla oli vaaleanpunainen paita, ja että näin vihdoinkin toisen pojan, joka on yhtä kaunis kuin aina.
Friday, July 18th, 2008
7:48 pm
Tiesinhän ettei Salossa olisi helppoa, kun hän on liian lähellä. Toisaalta se on nautinnollista. Toisaalta... hirveä ikävä Thomasia ja tuntuu väärältä tuntea näin, mutta toisaalta tiesin että ajattelisin... että en saisi häntä mielestäni.

Tällä kertaa en mene Johnnyn luokse yöksi. Mutta ehkä me nähdään. Jospa se auttaisi, ettei hän olisi muistoissani, kuvitelmissani, jokin yliluonnollisen täydellinen enkeli? Tai sitten saan kauhistua siitä kuinka lähellä todellisuutta mielikuvani on.

En ole rakastunut häneen.

Löysin bändin sivuilta uusia vanhoja kuvia. Jumalaisen kauniita. Ja töissä muistan miltä tuntui yllättäen nähdä hänet. En kuvaile sitä julkisesti. En enää. Enkä myönnä, että kenenkään muun näkeminen ei ole -- eikun en sano sitä.

Voi helvetti miksisenpitääollaniinhelvetinkaunis.


Ehkä sitäkin enemmän - tai yhtä paljon - mietin saisinko lopulta tehtyä itsestäni yhtä kauniin. En ole varma. Aika kauniin kuitenkin. 55,3 kg ja tällä kertaa aion päästä viiteenkymppiin, enkä tarkoita kauneudella pelkästään laihuutta vaan - no tietysti laihuus on minulle tärkeintä mutta tukkaani ei leikata vaikka äiti haluaisikin ja Laura värjäsi sen juuri tummanpunaiseksi. Minusta tulee kaunis ja Thomas saa minut kauniina syliinsä.

Häntä minä rakastan. Siis Thomasia. Ai niin, se hankki rastat eilen. Tai siis ne aloitti toissapäivänä ja sai valmiiksi eilen. Enkä ole vielä nähnyt kuvia kun Johankaan ei ole kotona kameroineen. Joo ja yritin kyllä sanoa ettei se tekisi sitä kun sen tukka oli niin ihana sellaisenaan, mutta tekipä kumminkin mokoma. =D
Thursday, May 8th, 2008
10:59 pm
Tää on, eiku oho, oli, niitä päiviä jolloin ei vaan saa aikaan. Ehkä se johtui kahdesta päivästä ilman tietokonetta.

Huone on hiano ny. Huomenna tuparit! Kun en vaan olis kamalan väsy.

Höh, Thomas on allerginen mun lehmänraadolle. =( Pitää tyytyä tavalliseen mattoon.

Tänään oli tentti ja kyl mää läpi pääsin. Osaan riimut, mitään muuta en taida osatakaan.

Ei jaksa. Ei vaan jaksa ei viitti ei yhtään.

Mun piti kirjottaa jotain hienoa ja taiteellista... ai niin, "unessa oli"-juttu taas.

Unessa sain nimittäin pikkuveljen. Tosin se joka synnytti sen ei näyttänyt äidiltäni, mutta tuntui kumminkin olevan se. Näin kun se vauva syntyi, se kävi helposti, ja kätilö nosti sen napanuorineen päivineen suoraan minun syliini. Se oli kaunis ja puhdas vauva, mutta ei heti ruvennut hengittämään, jolloin minä muistin että vauvojahan pitää läpsäistä että ne huutaisivat ja hengittäisivät. Läpsäisin sitä kevyesti pyllylle ja se äännähti ja alkoi hengittää. En muista ihan tarkkaan, mutta se taisi oppia puhumaan melkein siinä sylissäni. Sillä oli aika pitkä tukka. Mutta tosi nopeasti se kasvoi - hetken päästä se oli nimittäin Thomas. Ihan sen kokoinen ja oloinen kuin Thomas on, mutta tiesin että se oli melkein vastasyntynyt.

Unissani olen aina meidän Helsingin-kodissa. Nytkin, telkkarihuoneessa.

--

Jaksaiski siivota. Ja tiskata. Käydä suihkussa. Harjata tukan. Ja oliski vielä hereillä huomenna kun uusi kurssi alkaa kymmeneltä - språk och samhälle, mitä hemmettiä mä oon koskaan ymmärtänyt yhteiskunnasta? No mut kuulostaa silti kiinnostavalta.
Monday, April 28th, 2008
7:53 pm
Pelkäsin että siellä olisi keltaiset seinät - joissain keittiöissä samassa talossa ainakin on, Wandan huoneessa on (vaalean?)punaiset, ei voi ikinä tietää mitä oven takana odottaa vaikka useimmissa huoneissa on valkoiset. Mullapa ei! Mulla on vihreät seinät! Vaaleanvihreät!

Ikkunan saa kokonaan auki (saisko siihen alkolukon??) ja sen alapuolella noin 6 kerroksen päässä on päiväkodin piha, äänet kuuluu aika hyvin ylös. Varmaan ihan kiva herätys aamuisin. Ja niitä on kiva katsella.

Tapasin myös Bastianin ja moikkasin vilaukselta Philippiäkin. Bastianin leuka on lievemmin sanottuna auki ja pari etuhammasta puuttuu. Känni+kännykkä+polkupyörä, älkää lapset kokeilko tätä kotona tai missään muuallakaan. Ja tyyppi vaan naureskelee kaikissa kuvissa ja livenäkin. No harva saa osakseen niin paljon myötätuntoista kiroilua.

Kunhan saan sänkyni, jonkun pöydän, sen isän kunnostaman kaapin ja rakkaan lehmänraatoni Salosta tänne... ihQpihQ!!!!
Saturday, April 26th, 2008
11:00 pm
Mistähän sain taas päähäni lukea sitä sen vanhaa nettipäiväkirjaa, josta se ei koskaan saanut tietää että luin sitä? En tiedä miksi herkuttelen vihallani sitä kohtaan. Halveksunnallani. Tai ei sitä juuri nyt voi sanoa halveksunnaksi - jos halveksuisin sitä, en vihaisi, en haluaisi iskeä sitä kuoliaaksi.

Tekisi mieli kopioida tähän pari pätkää sieltä, mutta - jääköön väliin.

Yhtä ihmistä olen elämässäni oikeasti vihannut. Se saatanan valehtelija.
Ja se meidän välinen toisenlainen tunne silloin kauan, kauan sitten - päiväkirjan mukaan sitä se ei valehdellut - pahentaa vain.

Enkö mieluummin katselisi leffaa poikien kanssa kuin muistelisi Jenniä?


Vihaan.

Mutta vain hetken. Sitten unohdan taas ja korkeintaan halveksun.

Se valehtelu. Vihaan.


No niin, unohdetaan muistot. Aamulla heräsin kivasti siihen kun Johan hakkasi ikkunaan (olen siis Thomasilla, tavarani samoin, saan uuden kämpän avaimen maanantaina!!!) ja kun Thomas meni avaamaan, ajattelin että en jaksa nousta katsomaan (kello oli vähän yli 8, ekan kerran se hakkasi ikkunaan kuuden jälkeen mutta Thomas ei tainnut edes herätä) mutta kun kuulin "skitbra!" ehkä 20. kerran, oli pakko mennä kurkistamaan. Ja Thomas seisoi alasti takaovella ja ulkona seisoi Johan ja kaksi pitkätukkaa, kaikki alasti. Nakenparty! Tyypit oli kuulemma kiipeilleet puihin ja hengailleet jonkin alastoman, ruman muijan kanssa (siteeraus, no okei näin kuvankin ja läskihän se oli), ja nyt halusivat Thomasin mukaansa, mutta onneksi sen äiti oli tulossa tänne parin tunnin sisällä.

Kauhea angsti, kun tajusin etten näe tekstejä huoneen toiselta puolelta käsin, kun katottiin leffaa. Olisin oikeastaan halunnut nähdä leffan. En vain jaksanut istua yksin angstaamassa tuolilla lähellä tietokonetta, kun muut istui sängyllä ja ilmeisesti näkivät tekstit tai eivät välittäneetkään lukea. Aikaisemmin mulla oli täydellinen näkö!

No joo. Oikeasti mun piti vain raportoida että kiikutettiin mun tavarat tänne Flogstaan, Thomasin kämppään, tänään ja nyt olen virallisesti flogstiainen (oma termini). Ja maanantaina toivottavasti saan kamat omaan kämppääni. Omaan korridor-huoneeseeni talossa n:o 5.
Sunday, April 20th, 2008
4:21 pm
Nukkumaanmenon aikaan on jo ihan valoisaa, viileää ja kaunista. Aurinko nousee sisään ikkunastani. Tai yrittää, muttei mahdu kuin kurkistamaan verhojen raosta.

Johan tulee hakemaan takkinsa ja reppunsa huoneestani ja yrittää tulla meidän kanssa nukkumaan kapeaan sänkyyni, makaamme puoliksi Thomasin päällä molemmat ja Johan pälättää lakkaamatta (ja minä ajattelen "dra åt pipsvängen!" - me haluamme nukkua) kunnes toteaa ettei häntä väsytäkään. Hän kysyy saako ottaa jäljellä olevan siiderin ja avaa tölkin heti kun olen sanonut ei. Ja sitten se kaatuu lattialle.

Nukahdamme heti Johanin häivyttyä. Thomas ei enää haise hapansilakalle, muuten vain pahalle kuten aina juotuaan giniä. Mutta hänen kainalonsa ei haise pahalle, siihen minä painan pääni ja nukahdan. Hän on niin lämmin ja niin ihana.

Ja ilta oli pitkä ja ihana, join juuri sopivasti, viisi siideriä melkein kymmenen tunnin aikana. En ollut niin kännissä että tarvitsisi hävetä sitä että tanssin kun Johan ja Niklas kiskoivat minut mukaan. Niklas on söpö ja lutunen ja hassu kännissä. Ja onhan Thomaskin vähän höpsö, sanoi Marijkelle että Niklas on 19, koska Marijke on 24, mutta Niklas ei tajunnut ja sanoi itse totuudenmukaisesti olevansa 18. Thomasin mielestä Niklas oli höpsö ja minusta molemmat. Ja kun Marijke totesi että Niklas näyttää nuorelta, tämä vastasi että Marijke näyttää vanhalta. Niklas on ihan hassu.

Ja Johan kuolasi Marijken peppua ja pyysi minua ottamaan siitä kuvia. Ja Thomas söi hapansilakkaa ja haisi kauhealta. Pihalla haisee vieläkin! Ja täällä oli paljon tuttuja, oli Antti ja Micha, oli Inka ja oli Magdalena ja oli Anne, ja tietysti oman talon väkeä. Enää 8 päivää muuttoon! Sitten Inka asuu melkein naapurissa ja kaikki muutkin lähellä.

http://daanasvan.bilddagboken.se/p/show.html?id=195847434&directlink=1

Aamulla aurinko paistaa ihanasti ja me menemme pihalle hetkeksi sillä aikaa kun vesi kiehuu, pihalla haisee hapansilakalta. Aamulla kello yksi Thomas on kauneinta maailmassa ja juo aamukahvin sängyssäni. Ja syömme rieskaleipää ja hän on syötävän söpö.

Kun hän lähtee kotiin, minä istun ikkunalaudalla ja vilkutan hänelle, ja paljaat jalkani roikkuvat ulkona eivätkä palele. En minä sitten Flogstassa istu tuolla tavalla.

Kevät on Thomasin jälkeen kauneinta maailmassa.

Tunnin päästä menen kahville Riikan kanssa, Riikka on poikaystävänsä kanssa täällä käymässä.

Eilen olin ensimmäistä kertaa tänä vuonna ulkona ilman sukkahousuja, pelkät polvisukat hameen alla. Enkä palellut yhtään!
Thursday, April 17th, 2008
2:14 pm
Luento paikannimistä. Samat asiat, melkein samat yksinkertaistetut keksityt kartat kuin Turussa. Olihan se Turussa? Ensimmäisen tunnin ajan jaksoin keskittyä, vaikka samalla ajattelin nälkääni. Olin kuitenkin juonut lasillisen kahvia kotona - kraanavesikahvia, vedenkeitinhän on rikki mutta onneksi hanasta tulee tarpeeksi kuumaa vettä - joten näin melkein pienimmätkin tekstit kalvolta.

Jos olisi sanoja ja olisi ihmisiä joiden sanat eivät painaisi minua vasten seinää yllättävyydellään, voisin kysyä näkevätkö muut pienimmätkin tekstit. Ei niitä tarvitse nähdä. Ja kun opettaja lukee ne sanat, näen mikä niistä on mikäkin. En edes kaipaa lisää kahvia. Ehkä sitten iltapäivällä jotta jaksan siivota. Jos tulee taas kauhean kylmä heti kun olen syönyt - usein tulee, en kai syö tarpeeksi.

Olen ainoa joka tunnistaa vanhan datiivimuodon. Joku muu tunnisti sen monikoksi, minä en tiedä mitään sanan suvusta enkä tiennyt että se on monikko, mutta tunnistin sen datiiviksi. Haluaisin tietää tajusivatko kaikki, ne eri kurssilla olevatkin, heti yhdestä sanasta että en ole ruotsalainen. Vai joko pystyn sanomaan "dativ" niin että luulevat ruotsalaiseksi?

Avaisin ikkunan, jos minulla ei olisi näin kauhean kylmä kanasalaatin jälkeen.

Näin unta kissoista.
Unessa sanoin vahingossa "kissa", kun piti sanoa "katt". Mutta ne tuntemattomat ihmiset ymmärsivät. Tai ainakin uskoin niin.

Mieluummin käpertyisin peiton alle lukemaan - Stalinin lehmiä, ties kuinka monetta kertaa - ja unohtaisin siivoamisen ja tukan harjaamisen. Kun on niin kylmä. Mutta pakko ne on tehdä nyt tänään. En ole harjannut tukkaa suunnilleen viikkoon, olen kolme päivää ollut koulussa housut jalassa ja hiukset takkuisella ponnarilla. Vastoin kaikkia oletuksiani tämä tekee minusta vielä näkymättömämmän.

Ehkä.

Onko täällä oikeasti näin kylmä? Ei talvellakaan ollut...
Wednesday, April 16th, 2008
4:48 pm
Mä saankin avaimet jo 28.4.!!!! Eli enää sellaiset vähän päälle 284 tuntia.

Näin tänään vuoden ensimmäisen voikukan ja ostin Myrornasta ihanan, ohuen, mustan, melkopitkän ja melko leveän pellavahameen kesäksi.
Monday, April 14th, 2008
9:39 am
Tiburtius
En ihan tajua noiden ruotsalaisten nimipäiväsysteemiä. Nekin kyllä ihmetteli - siis kurssikaverit - että miten meillä on niin monta saman päivän kohdalla, niidenkin mielestä se on paljon järkevämpää. Tämän päivän kohdalla lukee Tiburtius. Ensi viikon erikoisuus on Engelbrekt. Muuten joka päivän kohdalla on kaksi vähän tutumpaa nimeä, joskus yksi tai kolme. Ja jos on joku kirkollinen merkkipäivä - Johannes Kastajan päivä vaikka - niin nimipäiviä ei ole ollenkaan. Friikkiä.

Tiburtiuksen lisäksi kalenterissani lukee että muuttoon on enää 18 päivää. Sitten mä alan elää ihmisiksi, ostan paistinpannun (tai pyydän omani Suomesta), ostan munia ja vihanneksia ja muuta ihan oikeaa ruokaa. Ei kuitenkaan pelkkää huipputerveellistä, ostan vaikka vitivalkoista leipää että jaksan syödä aamupalaa kotona. Juustoa ja kurkkua pehmeän leivän päälle. Ehkä voitakin. Ihan oikeaa ihmisten ruokaa. Ja huoneeni pidän nättinä enkä eristäydy.

Riikka tulee tänne perjantaina!

Nyt pitää kiitää kouluun.
Friday, April 11th, 2008
6:20 pm
Mulle ei IKINÄ käy niin että herään yhdeltä tai puoli kahdelta yöllä enkä meinaa saada unta sen jälkeen! No kun yleensä menen nukkumaan vasta kolmen jälkeen. Eilen menin nukkumaan puoli yhdeksältä ja noin kävi. En tiedä milloin nukahdin uudestaan mutta aamulla väsytti, koulu alkoi yhdeksältä.

Käytiin Thomasin isän luona, saatiin taas seurata maailman lutusimman kaksivuotiaan puuhailuja! Joo ja ei saa unohtaa viisivuotiasta Rowania, sekin on ihan söpö paksukainen. Mutta pikku Fern on <3 <3 <3 !!! Vaikka en aina erota sen puheesta onko se ruotsia vai englantia. Paljon se ainakin juttelee. Ja on höpsö ja ihana <3

Ja pääsin ratsastamaan, tai mut yllytettiin siihen, viimeksi taisin ratsastaa 11-vuotiaana ja silloin heppa paiskas mut selästään - no se olikin saksalainen. Eiku joo, sen jälkeen olen ratsastanut ainakin kerran muistaakseni Israelissa, jolloin olin 13, ja kerran kamelilla mut sitä ei ehkä lasketa. Thomasin äitipuoli sanoi että näköjään en ole kovin peloissani, koska se heppa kuulemma vaistoaa jos ratsastaja on kokematon ja peloissaan ja SILLOIN SE KÄYTTÄYTYY ERITYISEN KILTISTI. Mä kun yritin olla mahdollisimman rauhallinen etten näyttäisi hepalle etten oikeesti osaa, kun kuvittelin että silloin se heittäytyisi hankalaksi. Mutta sepä kuulemma on hankala vain kokeneiden kanssa. Onneksi en ole kovin kokenut. Ei se mitään kamalaa tehnyt, vähän vaan kovaa käveli enkä meinannut saada sitä millään pysähtymään.

Tänään on bileet korridorissa 5:6, eli siinä kerroksessa mihin mä muutan. Toivottavasti jopa sillä puolella! Niin ja toivottavasti Thomas haluaa mennä sinne, sillä on klassfest (en kai mä muuten olis kotona?) ja se lupas antaa kuulua ittestään myöhemmin illalla. En nimittäin viittis yksin mennä (paitsi tietty jos Thomas tulis myöhemmin sinne, ja niin teenkin jos sillä menee myöhään).

3 viikkoa muuttoon =)
Wednesday, March 19th, 2008
5:03 pm
Se olikin kerros 6, mutta ihan sama. Kuhan on Flogsta. Ja samassa talossa asuu tuttuja kumminkin. =)

Kauhee ressi koulutehtävien kanssa, ja sen etten osaa hakea kesätöitä (mistä helvetistä mun pitäis kysellä??), mutta ainakin pääsin pahimpien esteiden yli tällä kurssilla. Kompastumatta.

Selvisin hengissä 4 minuutin esitelmästä (aiheena Sofi Oksanen ja Stalinin lehmät), olen suunnitellut haastattelun ja keksinyt hyvän aiheen, eilen tein yhden viime (osa)kurssin tehtävän ja lähetin sen - tänään sain jo takaisin sen sekä tentin josta tuli VG (siis paras arvosana)! 120,5/130 p. =)

Postilaatikossa odotti vuokrasopimus allekirjoitettavaksi, pääsiäiskortti mummulta sekä äidin lähettämä Hesarin artikkeli Oriveden opistosta! Se, josta luin galleriasta mutten viitsinyt soitella Suomeen että lähettäisivät kun ajattelin että olivat jo heittäneet menemään sunnuntain lehden tai jotain.

Niin ja koulussa tsekkasin sähköpostit ja Crazy Factoryn roinat on lähetetty, saan ne ehkä jo ensi viikolla!

Nyt on muutaman päivän pääsiäisloma. Illalla Thomasin kainaloon. <3
Tuesday, March 18th, 2008
2:17 pm
Liityn tohon facebookissa vasta muuton jälkeen tai lähempänä muuttoa... mutta eikös kuulosta ihanalta:

Group Info
Name: I lived in Flogsta
Type: Student Groups - Dorms & Residences
Description: For all those who live or once lived in the greatest student housing in Uppsala: FLOGSTA

*Share your memories and photos of some of the best days of our lives!
* Meet new people and find your old friends!

We all know what is like to:

-Hear the scream every night at 10.00 PM (sharp, remember its sweden)
- Walk down the hill to Ica Vast in the winter and fall off in the ice
- Go to the wildest corridor parties every weekend
- Wait for the bus freezing our ass off until it finally comes
- Leave our rooms when there is two minutes left for the bus to come
- Repair our bikes in the overpriced bike store owned by the friendly Chilean Eduardo
-Never set an appointment with Studentstaden when cheking out
- Find a bike on top of the phone booth
- Get stuck in the elevator, or simply do it on purpose
- Get drunk in the sauna and roll on the snow
(From Tim):
-After parties returning from nations waking up the rest of the people in the corridor.
- stealing ICA pizza's from freezes (drunk)
- ICA pizza parties
- breaking Flogsta provided beds
- naked sauna's with "the Finnish flash"
- beer on the sauna rocks and making the Bastu's smell like bakeries
- stepping into an elevator with the occasional puke left behind from a user before.
- Stefans the Krog man's spicy meals.
- Rooftop BBQ's on "en gang grills"

WELCOME!
Contact Info
Street: Sernanders Vag
2:04 pm
Komm lieber Mai...
... ihQuuu! Toukokuusta alkaen tääkin asuu Flogstassa! Kerrostaloissa, siinä kerroksessa jossa on sen ahvenanmaalaisen Davidin ihana Nightwish-Sonata-huone, ja ainakin viimeksi kun kävin siellä, samassa kerroksessa asui vähintään yksi tuttu saksalainen sekä yksi tuttu suomalainen.

http://sv.wikipedia.org/wiki/Flogsta,_Uppsala

IhQpihQ!

Tulee ikävä tän kämpän parkettilattiaa, mäntyjä ja muutenkin maalaismaista ympäristöä. Mutta ei täällä kumminkaan voisi kesää asua.
Wednesday, March 5th, 2008
11:14 pm
Löysin tällasen ja tykkään.
Niin mä kerran
tieni aloin,
niin mä kuljen:
paljain jaloin.

Avohaavat
syvät näissä
ammottavat
kantapäissä:

rystysihin joka kiven
jäänyt niist' on
verta hiven.

- Mutta niin kuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.

Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
- Näin on hyvin.

- Tapahtukoon
tahtos sinun,
kohtaloni,
eikä minun.

- Uuno Kailas


(ps. netistä löydetty, eli voi olla väärinkin, löysin kaksi vähän eri versiota)
[ << Previous 20 ]
Runojani   About LiveJournal.com